Follow by Email

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pohjois-Afrikkalainen keitto


Tämä keitto on hyvä pohja monille keitoille, koska tähän voi lisätä esim. vihreitä oliiveja, katkarapuja, papuja, tofua tai linssejä ja tomaattimurskaa ja sekoittaa sauvasekoittimella sileäksi. Soijajogurtin voi taas korvata kookosmaidolla.
Tätä keittoa tein "oppilaiden" kanssa kun opetin algerialaista kokkausta kansainvälisessä kokkikerhossa ja silloin se jostain syystä epäonnistui. En vieläkään tiedä miksi, mutta minähän et kotona kokkaillessa koskaan mittaile määriä vaan heittelen summassa aineksia ja siksi välillä onkin vaikeaa miettiä resepteihin mitä ja miten paljon tuli laitettua. Varsinkin tomaattipyreen määrän arvioiminen on hankalaa kun sitä tulee vaan puristettua sekaan tuubista, sitten maistelen jossain välissä ja lisään pyrettä jos on tarpeen. Kannattaakin aina maistella kaikkia ruokia kokkaillessa ja kuunnella mielummin omia makunystyröitä kuin uskoa kirjaimellisesti reseptiä. Tämä kuva on siis siitä onnistuneesta kotona tehdystä keitosta :D


Ainekset isoon kattilaan:

noin 1kg perunaa
4 porkkanaa
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
loraus oliiviöljyä
1 varsiselleri
4-5 rkl tomaattipyrettä tai enemmän
4 tomaattia
3-4 kasvisliemikuutiota
1-2 tl chilijauhetta tai loraus chilikastiketta
1 rkl juustokuminaa tai enemmän
noin 1rkl sipulijauhetta tai enemmän
valkosipulijauhetta maun mukaan
suolaa
mustapippuria
vettä
2-3 laakerinlehteä
1 kanelitanko
2 rkl jauhoja
1 dl soijajogurttia

Lorauta ison kattilan pohjalle reilusti oliiviöljyä. Pilko kattilaan sipuli, perunat ja porkkanat pieniksi
paloiksi, varsiselleri ja valkosipuli puristettuna tai hienoksi pilkottuna. Kuullota hetki kattilassa ja lisää
vettä sen verran, että kaikki ainekset peittyy kunnolla. Lisää keittoon kasvisliemikuutiot, tomaatit
pilkottuna, tomaattipyre, laakerinlehdet ja muut mausteet. Sekoita jauhot kylmään veteen ja lisää
keittoon. Anna keiton kiehua noin 30 minuuttia kannen alla tai kunnes perunat ja porkkanat ovat
kypsiä. Tarkista keiton maku sekä liemen määrä ja lisää tarvittaessa vettä, suolaa ja
mausteita. Sekoita joukkoon soijajogurtti ja anna vetäytyä hetken kannen alla. Tarjoile
patongin palojen kanssa.

Mansikka-mustikka proteiinijogurtti

Yhtenä iltana (paljon jos jogurttia söis) treenien jälkeen teki mieli syödä vielä jotain hyvää iltapalaa, joten repäsin jogurtin pakastemarjoista. Paljon parempaa kuin kaupan valmiit jogurtit ja terveellistä! Kannattaa kokeilla!


Ainekset:

luomusoijajogurttia
mansikoita
mustikoita
chiansiemeniä
manteleita
luomuheraproteiinijauhetta
karppisokeria

Kaikki ainekset blenderissä sekaisin. Chiansiemeniä liotin viitisen minuuttia vedessä ja laitoin vesineen sekaan. En oikein tiedä mitä proteiinia käytän sitten kun tuo minun luomuheraprotskuvarasto loppuu kun tavan kauppojen mömmöjä en halua ja hamppuproteiini maistuu pahalle.

Aasialainen pikaruoka

Aina ei ole aikaa seistä hellan ääressä tai ei jaksa, mutta se ei tarkota etteikö vois syödä hyvää ja terveellistä kasvisruokaa. Rakastan kookosmaidon makua ruuissa ja se saakin yleensä ruuan kuin ruuan maistumaan hyvälle. Pidän aina pakastimessa erilaisia vihanneksia ja yksi niistä on Rainbown itämaiset wokkivihannekset, joita tässä ruuassa käytän. Itselläni oli cashewet loppu, joten kaivoin kaapista yhden tetran voipapuja ja laitoin ne joukkoon. Tähän ruokaan voi lisätä melkein mitä vaan. Myös tofu sopii paremmin kuin nenä päähän.


Ainekset:

1 pss wokkivihanneksia
2 dl kookosmaitoa
parisen ruokalusikallista tomaattipyrettä
ketsuppia
(luomu)soijakastiketta
suolaa
chilikastiketta tai jauhetta
valkosipulia maun mukaan
vettä
cashewpähkinöitä jos on kaapissa

Lisäksi keitettyä riisiä tai quinoaa tai molempia sekaisin.

Laita riisi/quinoa kiuhumaan. Laita jäiset wokkivihannekset, puristettua valkosipulia ja cashewpähkinät pannulle ja paista hetki. Lisää vettä sen verran, että vihannekset "lilluu", mutta eivät peity kokonaan. Laita tomaattipyrettä ja lorauta ketsuppia ja soijakastiketta, suolaa ja chiliä ja anna kiehua hiljalleen sen aikaa kunnes riisi/quinoa on kypsää. Lisää kookosmaito, tarkista maku ja anna seistä hetki. Pika-aasialainen on valmis. 
Ruuan pikaisuus on ennemminkin kiinni riisin keittoajasta. Quinoa kypsyy noin 15 minuutissa ja on terveellisempää kuin riisi.

Fuul (hölömö mössö)

Fuul eli savoks hölömö mössö :D on tässä tapauksessa eräänlainen helppo resepti papumössöön, joka on niin hyvää! Tämä resepti on peräisin sudanilaiselta mieheltä.
Jos googlaatte sanan fuul, saatte tulokseksi esim. erilaisia härkäpapu eli fava beans reseptejä. Härkäpapua kutsutaan myös ful -nimellä eli esim. afrikkalainen voi luulla sinun puhuvan jostain erilaisesta papuruuasta riippuen mistä päin on kotoisin. Tämä on vähän sama juttu kun hummuksen kanssa eli monissa maissa pelkkiä kikherneitä kutsutaan hummukseksi eikä sana hummus tarkoita ollenkaan sitä tahnaa jona me sen ymmärrämme.
Tähän reseptiin siis tarvitaan härkäpapuja, joita ei valitettavasti ole aina helppo löytää. Joissakin etnisissä kaupoissa niitä voi löytää esim. tölkeissä nimellä fava beans tai ful madames. Jos et millään härkäpapuja mistään löydä niin voit kokeilla käyttää niiden sijaan ruskeita papuja.


Ainekset:

1 tlk eli noin 400g härkäpapuja kypsinä
1-2 sipulia
runsaasti valkosipulia
noin 1-2 rkl tomaattipyrettä
vettä
noin 1 rkl juustokuminaa
1 tölkki tonnikalaa öljyssä (voit jättää pois ja laittaa toisen purkin härkäpapuja)
noin 1 rkl maapähkinävoita (sellaista jossa ei ole ainakaan kauheasti sokeria)
oliiviöljyä
runsaasti suolaa
pari tomaattia

Pilko sipuli ja purista valkosipuli ja kuullota pannulla hyvin runsaassa määrässä oliiviöljyä. Lisää joukkoon pavut joko valmiiksi muussattuina tai muussaa pannulla lasin pohjalla. Lisää tonnikala öljyineen, tomaattipyre, juustokumina, maapähkinävoi, suolaa ja loraus vettä. Sekoita ja anna muhia hetken aikaa. Jos et käytä tonnikalaa, niin laita lisää oliiviöljyä. 
Fuulin on tarkoitus olla aika suolaista eli lisää suolaa sen mukaan. Myös juustokuminaa pitää käyttää reilusti, jotta siitä tulee kunnolla makua. 
Laita levy nollalle ja pilko joukkoon tomaatit. Nauti vaalean leivän kanssa tai jos haluat käyttää pääruokana niin keitetyn riisin kanssa. Riisin kanssa syötynä voit tehdä fuulista hieman löysempää eli laittaa enemmän vettä.

Tofupullat ja muussi

Tämä on nopea arkiruoka, koska tofupullina käytän Tofumoonin valmiita tofupyöryköitä. Kastikkeena on aika "perinteinen" ruskeakastike. 
En juurikaan koskaan tee muussia pelkistä perunoista vaan lisään aina joukkoon vähintään porkkanaa ja pinaattia pakastimesta. Maustan muussin aina sipulijauheella ja valkosipulijauheella suolan lisäksi. Tähän en nyt laita varsinaista reseptiä muussia varten, koska esim. edellisessä reseptissä sellainen on ja muussihan on helppo tehdä. Voit käyttää mielikuvitusta ;)


Kastike muussille

1 pkt Tofumoonin tofupyöryköitä
0,5-1 dl (tattari)jauhoja
(luomu)soijakastiketta
tomaattipyrettä
ketsuppia
suolaa, pippuria
sipulijauhetta, valkosipulijauhetta
kaurakermaa noin puoli purkkia eli 1 dl, lopun kaurakerman voit laittaa muussiin
noin 5 dl vettä
öljyä jauhojen paistamiseen, itse käytän kylmäpuristettua kookosöljyä

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää jauhot. Paista jauhot kunnolla ruskeiksi pitäen levyä vitosella. Huom! käytä puista lastaa tai haarukkaa, koska kuuma öljy sulattaa helposti muoviset! Lisää varovasti vettä koko ajan sekoittaen. Vesi kannattaa keittää ennen lisäämistä vedenkeittimellä niin jauhot ei paakkuunnu niin helposti. Lisää loraus soijakastiketta, loraus ketsuppia, tomaattipyrettä maun mukaan ja mausteet. Kastikkeessa pitää maistua tomaattisuus, mutta ei kuitenkaan liikaa. Keittele hetki ja lisää tarvittaessa vettä, jos kastike vaikuttaa liian paksulta. Lisää kaurakerma ja tarkista maku. Laita tofupyörykät kastikkeen joukkoon ja anna kiehua hiljalleen sen aikaa kun valmistat muussin jo keitetyistä kasviksista.

Käytännön vinkkejä:
Käytän tomaatttipyrettä tuubista, koska siitä on helppo puristaa sopiva määrä ruokaan kuin ruokaan. Ketsuppia käytän myös muissakin ruuissa sen vuoksi, että siitä saa samalla hieman makeutta ruokaan, joka taas tuo muita makuja paremmin esille.

Koulu"moussaka" eli savolaenen mössökkä

Lapsena koulussa mun yksi lempiruoka oli jauheliha-perunasoselaatikko, jonka voisin vaikka vannoo olleen nimellä moussaka. Siksipä vanhempana järkytys olikin suuri kun katselin moussaka -reseptejä ja näin ettei niillä ollut mitään tekemistä koulun "moussakan" kanssa. Ristittäköön tämä siis vaikka Savolaeseks Mössökäks :D
Vanhojen koulumuistojen kunniaksi oli kiva tehdä soijarouhe-perunasoselaatikkoa vähän terveellisimmillä lisillä eli tehdä muussi muistakin kuin vaan perunoista. Tämä on myös hyvä tapa "piilo"syöttää kasviksia lapsille jos niiden syömisen kanssa on ongelmia. Perheen äiskät tai iskät voi siis korvata reseptin soijarouheen (luomu)jauhelihalla jos haluaa lihaa lapsilleen.

                                                                     menossa uuniin
Ainekset

noin 1 kg kasviksia/juureksia esim. perunaa, kukkakaalia, parsakaalia, pinaattia, porkkanaa
1,5-2 dl soijarouhetta
vettä
1 sipuli
2-3 tai useempi valkosipulinkynsi
noin. 3 rkl tomaattipyreetä
loraus (luomu)soijakastiketta
suolaa, pippuria
sipulijauhetta, valkosipulijauhetta
voit lisätä myös vähän chiliä riippuen syöjistä
oliiviöljyä paistamiseen

Keitä kasvikset kypsiksi. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota hetki pilkottua sipulia ja valkosipulia puristettuna. Lisää tomaattipyre, soijakastike, suolaa, pippuria ja loraus vettä. Sekoita ja lisää soijarouhe. Sekoittele soijarouhetta hetki seoksessa ja lisää sitten vettä pikkuhiljaa kunnes vesi on imeytynyt soijarouheeseen. Lisää vielä hieman vettä, jotta seoksesta tulee kastikemaista. Tarkista maku, sammuta levy ja jätä seos "hautumaan" levylle siksi aikaa kun valmistat muussin.
Survo kasvikset muussiksi ja mausta suolalla, sipulijauheella ja valkosipulijauheella. Voitele uunivuoka ja laita ensin pohjalle vähän muussia ja päälle kastiketta, muussia, kastiketta ja päällimmaiseksi kerrokseksi muussia. Päälle voi vielä ripotella juustoraastetta jos käytät maitotuotteita. Paista uunissa 200 asteessa puolisen tuntia.
Nauti rapsakan salaatin kera.